En ole onnekseni joutunut kovin moniin hautajaisiin elämäni aikana osallistumaan, mutta voin uskoa, ettei aivan heti tule vastaan yhtä raskasta tilaisuutta kuin eilen. Vainaja oli juuri täyttänyt kaksikymmentä, ja vaikka en tätä nuorta serkkupoikaa juuri tuntenut, vanhempien ja neljän sisaruksen surun näkeminen oli jotain niin pakahduttavaa ja sisintä riipivää, että sanat eivät riitä sen kuvaamiseen.

Hautajaisiin osallistui valtava määrä pojan ystäviä, en sentään laskenut, mutta en usko että paljon alle viidenkymmenen jäi. En ole ikinä nähnyt edes yhteensä, saati sitten samaan aikaan yhtä paljon itkeviä tai ainakin kyynelsilmäisiä nuoria miehiä.

Olo on aika alakuloinen, mutta oli eilisessä pieniä ilon pilkahduksiakin. Isän äitini vielä eläessä yksi tädeistäni tapasi järjestää suvulle nyyttäriperiaatteella kesäjuhlia, mutta sittemmin tapa on jäänyt, mutta nyt me eilen paikalla olleet serkut päätimme alkaa järjestää vastaavia kesäjuhlia serkusten kesken.

Toivottavasti saamme homman kasattua ensi kesään mennessä ja mahdollisimman moni pääsee paikalle. Meitä isän puolen serkuksia on 18, lähes kaikilla taitaa olla puolisot ja kymmenellä jälkikasvua, jota sitäkin on kertynyt jo yhteensä parisenkymmentä. Tiedossa on siis mahtavat juhlat!