713570.jpg Huh hellettä, kyllä kesä on sitten kiva!

Haima on käyttäytynyt kiltisti eikä ole muistutellut itsestään, juhannuksena uskalsin jopa juoda muutaman oluen ja jälkiruoaksi lasin portviiniä - eikä tuntunut missään. Toivottavasti haima on jatkossakin hiljaa ja keskittyy omiin tehtäviinsä, pelkkä haimakivun mahdollisuuden ajattelu saa hellepäivänäkin kylmät väreet pintaan.

Pitkä kirjoitustauko johtui lähinnä läppärin takuukorjauksesta ja haluttomuudestani tapella pöytäkonevuoroista lasten kanssa. Sain oman koneeni takaisin vasta viikko sitten ja tässähän tämä aika on mennyt rattoisasti asennellessa miljuuna ohjelmaa uudelleen ja siirtelemällä pelastettuja tiedostoja oikeisiin paikkoihin. Ei järin kivaa hommaa, eikä rumia sanoja ole voinut välttää. Onneksi lapset ovat anoppilassa ja mies töissä - voin käyttäytyä omassa seurassani juuri niin huonosti kuin tilanne vaatii.

Lasten poissaolo on ollut aika tehokasta aikaa. Olen käynyt astiakaappeja lukuun ottamatta kaikki talouden kaapit läpi ja kierrätykseen on lähdössä kolme jätesäkillistä käyttökelpoista, mutta meille tarpeetonta roinaa, yksi jätesäkillinen roudattiin suoraan roskikseen. Lisäksi olemme kavereiden kanssa ehtineet viettää yhden dvd-maratonillan, käyneet miehen kanssa ulkona syömässä kaksi kertaa ja hankkineet talomaaleja. Mies tekee tänä iltana esitöitä talon osittaista maalausta varten, ja minä tartun viikonloppuna siveltimeen. Sen lisäksi ennen lasten paluuta on edessä vielä yhdet bileet ja toinen dvd-maratonilta, jossa katsomme loppuun edellisessä maratonissa kesken jääneen Rooma-sarjan.

Kiirettä pitää vaikka appiukko tuokin lapset kotiin vasta maanantaina. Siitä alkaakin sitten lauantai-iltaan kestävä kuljetusrumba, sillä ensi viikolla on Helsinki Cup (suuri lasten ja nuorten futisturnaus, myös ulkomaisia joukkueita), johon vanhin tytöistä osallistuu (turnaus on vain poikajoukkueille - tytöillä oli kesäkuussa oma Stadi Cup - mutta Kakkonen pelaa poikajoukkueessa). Matseja on joka päivä kaksi, aamulla 8-10 aikaan ja iltapäivällä  17-19 aikaan, paikat vaihtelevat ympäri pääkaupunkiseutua. Nyt olisi tosiaan käyttöä kunnon navigaattorille.

Mukavaa kesää kaikille!