Nyt on taas vähän keväisempi päivä. Eilinen kirjoittelu synnytti kyllä aikamoisen kesän kaipuun, ja ajattelin, että masokistisesti voisin vähän ruokkia sitä muistelemalla (kuvien kera tietenkin) lisää menneitä kesiä.

Kesällä 2004 teimme isommalla porukalla telttareissun Norjaan. Tosin suunnitelmat meinasivat mennä heti kättelyssä pieleen, sillä reissuun piti lähteä meidän perheen lisäksi myös iso- ja pikkuveljeni perheet. Melkein lähtikin. Mutta ei ihan. Pikkuveljen vaimo odotti silloin neljättä lasta, jonka piti syntyä vasta reilusti heinäkuun puolella (joo, tiedetään, ei laskettu aika mitään takaa), mutta niinpä vaan lapsivedet menivät kolmisen päivää ennen reissuun lähtöä (kuukausi ennen laskettua aikaa) ja kälyskä joutui sairaalaan.

Ihailen suunnattomasti kälyäni ratkaisusta, jonka hän tässä hankalassa tilanteessa teki. Käly oli sitä mieltä, että koska heidän lapsensa olivat odottaneet niin innokkaasti reissua ja kaukaa Suomesta saapuvien serkkujen tapaamista (he asuvat itse Ruotsissa), miehen pitäisi lähteä lasten kanssa reissuun ja hän jäisi sairaalaan. Ihan niin tyly tuo tilanne ei ollut kuin voisi äkkiseltään ajatella, sillä kälyni on kätilö, ja sairaalassa hän oli omien (työ)kavereidensa hellässä huomassa. Matkan määränpäätä serkussarjan nuorimman kapinointi sai kyllä muutettua, tarkoitus oli mennä pohjoiseen, mutta nyt menimme Trondheimin seudulle, jotta veljeni lapsineen pääsee tarvittaessa nopeasti kotiin (nopeasti = päivä autossa = 1000km).

Olimme aika hakoja aikatauluttamaan, sillä vaikka tulimme eri suunnista (pikkuveli etelästä, isoveli laivamatkan jälkeen idästä, me kiersimme pohjoisesta kun halusin käydä 'matkan varrella' moikkaamassa kaveriani Kemissä), broidit saapuivat kahden tunnin sisään meidän leiriytymisestämme. Olin etukäteen surffannut tietoja alueen leirintäalueista ja kiersimme katsomassa muutaman ennen kuin mieheni kanssa valitsimme sen mille jäimme, valinta osoittautuikin oikein hyväksi.

Muutaman päivän jälkeen, juhannusaaton aamuna, leiriimme saapui puhelu, ja saimme tiedon pienen prinsessan syntymästä, painoa oli vain reilut 2,5 kiloa, tulihan pikkuinen ihmisten ilmoille kolme viikkoa liian aikaisin. Saimme syntymästä juhannuksen lisäksi toisen hyvän syy ostaa riittävästi alkoholipitoista nautittavaa, ja jos siitä olisi selvinnytkin hengissä, ostimme karmean aamun varmistamiseksi myös lähes ämpärillisen katkarapuja. Ja aamulla olo oli... no, arvaatte varmaan. Eihän se broidi tietysti kotiin pystynyt juhannuspäivän krapulassa lähtemään, ei vaikka olisi ollut kuinka monta vauvaa odottamassa. Sitä seuraavana päivänä sitten lähdimme kukin omia reittejämme eteenpäin.

Siten jokunen kuva.

Yksi meidän tytöistä laskuveden aikaan simpukoita ja merisiilien kuoria etsimässä, niitä roudattiin kotiin hirveitä määriä (ja minä niitä sitten yökkäillen desinfioin, olivat alkaneet huolellisesta pesemisestä huolimatta haista aika lailla kun kotiin asti kerettiin).
50644.jpg

Meidän karavaani, tässä olemme matkalla lapsille luvatulle vuorikiipeilyretkelle. Mikähän kuolemanvietti tässä porukassa on, kesällä 2005 olimme pikkuveljen perheen ja äitimme kanssa Kroatiassa, ja sielläkin kävimme uhkarohkeilemassa. Tämä Norjan lällärikiipeily ei ollut mitään siihen verrattuna... Kroatiasta joku päivä lisää.
50641.jpg

Tässä aloitellaan kiipeilyä. Kuvassa minä ja isoveljen vaimo. Pakko tunnustaa, että me annoimme miesten mennä edeltä ja hoitaa lapset (9kpl) huipulle, itse jäimme puolen välin tienoille ison kiven päälle istumaan, juttelemaan, syömään suklaata ja odottamaan tulisivatko miehet ja jälkikasvu takaisin kokonaisina. Seuraavasta kuvasta näkee paremmin kuinka jyrkkä rinne oli.
50647.jpg

Tästä kuvassa saa tosiaan paremman käsityksen millaista rinnettä porukka kipusi, eihän tuo aikuisille ole mitään, mutta mieheni ja veljieni kanssa ylös asti kiipesivät enemmän tai vähemmän apua tarviten myös kaikki yhdeksän lasta (silloin 2,5 v. - 11 v.). Huomaa myös upeat maisemat!
50646.jpg