Nappailen jo kolmatta päivää särkylääkkeitä tiistaisen hammaslääkärin takia. Tähän ajatukset turruttavaan särkyyn auttaa tieto siitä, että tämä jo viisi vuotta kestänyt projekti alkaa olla ajallisesti voiton puolella - tosin vaikein ja pelottavin osio taitaa olla vielä edessä.

Koko ruljanssi lähti käyntiin vuoden 2001 keväällä kun kävin YTHS:n hammaslääkärillä ja rutiinitarkastuksen ohessa valitin päänsärkyä ja muita mielestäni purentalähtöisiä ongelmia. Hammaslääkäri oli samaa mieltä ongelmien syystä ja pisti lähetteen YTHS:n oikojalle. Jo parin viikon kuluttua marssin toiveikkaana oikojan pakeille hammaskalustoni tuoreet röntgenkuvat kainalossa. Oikojalääkäri kurkkasi suuhuni kerran ja osasi heti sanoa ettei oikominen riitä, lisäksi tarvitaan myös leikkaus, mutta sitä ennen pitää tehdä myös pienempi leikkaus eli alaleukaluussa poikittain olevat viisaudenhampaat on poistettava.

Samoihin aikoihin kun kävin oikojan luona poistattamassa viisurit, kävin samaisen oikojan lähetteellä Kirurgisessa sairaalassa jatkohoitoa kartoittamassa. Hampaani ovat olleet aina aika mukavasti hyvässä rivissä ja järjestyksessä, joten voitte vain kuvitella miten tämän projektin laajeneminen hämmensi aika lailla! Purentaongelmieni perussyy on se, että alaleukani on jäänyt kasvuvaiheessa liian taakse. Se ei siis ole rakenteellisesti liian pieni, vaan ongelmaan olisi voinut puuttua kasvuiässä jotenkin ohjaamalla leuan kasvua, ilmeisesti jonkinlaisella  yöksi suuhun laitettavalla systeemillä (en tiedä tarkasti miten se olisi pitänyt hoitaa). Ja koska silloin aikanaan Espoo säästi, nyt olen 2,5 vuoden hoitoon jonotuksen jälkeen ollut oikomishoidossa toiset 2,5 vuotta, ja olen menossa touko-kesäkuun vaihteessa leikkaukseen, jossa alaleukani katkaistaan suunnilleen sieltä viisaudenhampaiden kohdalta ja siirretään 8-10 mm eteenpäin.

Tähän asti en ole juuri pelännyt leikkausta (nukutusta lukuunottamatta), mutta mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän se alkaa pelottaa... Leikkauksen jälkeen joutuu ensimmäiseksi vuorokaudeksi teho-osastolle, sen jälkeen vietetään viikko sairaalassa. Isäni vitsailee, että vihdoin tulen olemaan hetken hiljaa ;)  Leuan luutumisen ajaksi, eli reiluksi kuukaudeksi hampaani nimittäin laitetaan suussani olevien hammasrautojen avulla yhteen, ruokailukin käy vain pillillä hampaiden raosta.

Leikkauksen jälkeen on ilmeisesti aika mustelmilla ja turvoksissa, kirran oikojakin varoitteli, että lasten ei kannata tulla sairaalaan vierailemaan, voisivat kuulemma säikähtää äidin ulkonäköä. Leikkaukseen liittyy myös pieni hermovaurion riski, silloin voi alaleuan alue jäädä osittain tai jopa kokonaan tunnottomaksi. Eli jos syksyllä näette vaikkapa jossain Helsingin keskustan kahvilassa naisen, joka valuttaa juodessaan teetä pitkin leukaa eikä huomaa sitä eikä myöskään pullanmuruja pitkin leukaa - se olen sitten varmaan minä ;(

Raudoista saatan päästä eroon loppuvuodesta, kunhan ensin on tehty leikkauksen jälkeen tarvittava hienosäätö, mutta jonkinlaista 'huoltoa' ja 'vuositarkastuksia' hammaskalustoni tulee tarvitsemaan lopun ikääni, rautojen poiston jälkeen joudun myös käyttämään puolen vuoden ajan öisin jonkinlaista kitalakeen laitettavaa laattaa estämässä hampaiden pyrkimyksen palautua oikomisen jälkeen.

Kaikesta vaivasta, särystä, pelosta ja kivusta huolimatta uskon, että tämä on sen arvoista. Ja tiedoksi vaan, meidän perheemme maksaa oikein mielellään veroja - tähänkään ehdottamasti tarpeelliseen operaatioon meillä ei ikimaailmassa olisi ollut varaa yksityisesti tehtynä!