Eilen oli ilmassa aivan selvästi kevään tuntua, mutta tänään se on kadonnut. En oikein osaa sanoa mikä sen eron tekee, ei se ole pelkkä auringon paistekaan, mutta eilen kuitenkin oli kevät, tänään ei :-/

Kesää kaivatessa innostuin jälleen katselemaan viime kesän kuvia, ja mieleen tuli kaikenlaista myös aiemmista kesistä ja lomista. Minä rakastan merta ja sen tuoksua, mutta tästä Suomen maasta löytyy yksi minulle erityinen sisämaankin paikka, joka on järven rannalla. Lapsuuden ystäväni äidillä on ihana kesäpaikka Ruoveden ja Tampereen välillä lähellä Muroleen kanavaa. Siinä saaressa ja saarella olevassa mökissä olen viettänyt ihania lomapäiviä monena lapsuuden kesänä, aikuisena harmittavan harvoin.

Myös pääsiäisiä olemme viettäneet lammaspaistista ja muista herkuista nautiskellen. Siellä olen syönyt elämäni ensimmäisen Mignon-munan, niitä oli piilotettu tavallisten keitettyjen kananmunien joukkoon; voi sitä lasten riemua kun huomasimme huijauksen! Muistan myös pääsiäiskokot, joita siellä poltettiin. Lapsen mieleeni piirtyi aikoinaan kuva, että siellä aina poltettiin järven jäällä vanha soutuvene, johon kokko oli kasattu, mutta tuskin soutuveneitä oikeasti kovin monena pääsiäisenä poltettavaksi asti jouti.

Ensimmäisinä vuosina mökki oli hyvin pieni, ja illalla ainoa valo tuli öljylampuista. Myöhemmin mökkiä hieman laajennettiin, pientä kuistia suurennettiin niin, että siitä saatiin keittiö. Tuvan yläpuolelle rakennettiin parvi, jonne mahtuu viisi patjaa, siellä me nukuimme siskonpedissä koko porukka yhdessä (ja sen jyrkkiä portaita, lähes tikkaita nuorimmaisni tuli viime kesänä pää edellä alas), siihen aikaan meidän perheeseemme kuului viisi, ja isäntäperheeseen neljä henkeä.

Mökki on aivan rannassa, mutta saaren korkeimmalla kohdalla, muutama kymmenen metriä mökistä on muistaakseni 70-luvulla rannasta siirretty iso hirsitalo, joka on aikanaan ollut saaressa kesäajat viettäneiden kaupunkilaisten kesähuvila. Taloa ei oltu kunnostettu siirron jälkeen, ja se olikin meille lapsille upea leikkipaikka. Talo oli avoin harjakattoonsa saakka, ja kiipeilimme kattohirsien päällä ja rakensimme sinne majoja. Myös lattia oli suurimmassa osassa huoneita auki, hyppäämällä lattian tukihirsien ohi maan rajaan löysimme kaikenlaista jännää, muun muassa erivärisiä kipsitöiden kappaleita, punasaven punaisia, valkoisia ja vaaleansinisiä. Jotkut paloista olivat niin isoja, että niistä näki niiden kuuluneen jonkinlaisiin reliefikuviin, vähän kameekoruissa olevien kohokuvien näköisiin juttuihin. Meitä lapsia ei kiinnostanut mistä kipsenkappaleet olivat peräisin, me keksimme niille heti parempaa käyttöä. Murskasimme kappaleet jauheeksi, jota kutsuimme jekkujauhoksi, ja sitä sitten sekoitimme salaa esimerkiksi kaverini pikkusiskon maitoon!

Nyt kaverini äiti on parissa vuodessa kunnostanut talon asuttavaksi, virikkeenä varmasti lastensa perheiden kasvaminen ja sitä kautta lisätilan tarve. Kaikki nämä kolme naista ovat sen verran itsenäistä ja omapäistä porukkaa, että sopu lomaillessa säilyy varmasti paremmin kun ei tarvitse olla koko ajan kylki kyljessä pienessä mökissä. Viime kesänä olin perheeni kanssa pitkästä aikaa saarella käymässä ja nautin joka hetkestä. Iso talo on jo asuttava, mutta paljon on vielä tehtävääkin. Minä ja ystäväni maalasimme laajennetun kuistin uuden osan punamullalla, ja olisi ollut mukava olla paikalla pidempäänkin ja osallistua hommiin enemmän.

Tämä kuva on otettu elokuussa, ja luulenpa että hommia riittäisi vielä ensi kesäksikin! Alla vielä kuva talosta sisältä, kuvassa ovat unten mailla meidän lapset ja esikoisen kaveri, joka oli mukanamme viikonloppureissulla.