Sataa vettä. Ei meidän tarvitse mihinkään järven rannalle muuttaa, tätä menoa meillä on ihan oma järvi tuossa etupihalla - kuopus näytti juuri menevän uimaan. Hienoa.

Loma alkaa olla loppusuoralla. Tapani mukaan olin suunnitellut paljon TÄRKEÄÄ ja ennen kaikkea HYÖDYLLISTÄ tehtävää loman ajaksi, mutta tässä vaiheessa inventaario kertoo, että taisin skipata tehokkaasti kaiken järkevän puuhailun. Hyvä näin. Olo on kohtuullisen levännyt ja rauhallinen. Tästä on hyvä taas jatkaa taistelua.

Tein miljoonannen kerran  Myers-Briggsin  persoonallisuustyyppitestin. Tulokset (ISFP, ISFJ) vaihtelevat ilmeisesti tuulen suunnan ja tähtien asennon mukaan, mutta suurimman esiintymistiheyden on pitkään kestäneen testauksen jälkeen saavuttanut tyyppi INFJ. Tunnistan itseni. Parempina aikoina olen ollut ENFJ.