Aurinko paistaa ja päiväksi lämpötilankin on lupailtu nousevan mukavasti. Miljoona pientä askaretta odottaa tekijäänsä. Säikähdin oikein kun tajusin, että tänään on jo torstai, minun sisäinen kalenterini on pari päivää jäljessä. Mukavaa tietysti, että viikonloppu onkin jo lähellä, mutta toisaalta niitä ennen vappuaaton vieraita tehtäviä asioita riittää. Pitäisi siivota ja olisin halunnut myös maalata pari seinää, mutta jospa jätän sen toiseen kertaan.

Terassi pitäisi pestä, terassin pitkän laatikkopenkin kansi korjata, terassin ruokapöytä, tuolit ja korituolit vaativat kuurauksen, grilli pitää pistää kesäkuntoon, räystäskourut putsata, kukkapenkit kitkeä, pensaita leikata, kuunliljat täytyy kaivaa ylös ja jakaa, pihalaatoitus pestä, takapihan iso mänty kaataa polttopuiksi jne. jne. No ei kaikkea sentään viikonlopuksi tarvitse ehtiä, kunhan siivouksen lisäksi terassi ja grilli olisivat kunnossa.

Eilen muistin kuin muistinkin tarkistaa talon kivijalan, jonka maalasin syksyllä paikattuani ensin rapistuneita kohtia. Hyvältä näyttää. Tänä kesänä pitää ainakin talon julkisivun puoli maalata, onneksi tein työläimmän homman eli ikkunanpokien kunnostuksen ja maalauksen jo pari vuotta sitten. Viime kesänä maalasin varaston pariovet, siinä mies teki kyllä isoimman työn kun rapsutti vanhoja maaleja pois ja hioi ovet. Talon etupuolelta pitäisi ottaa pihalaatat ylös ja uusia perusta, haluan myös laittaa vähän uusi laattoja kulkemaan etupihan poikki postilaatikolle ja toisen polun oikaisemaan siitä mistä muutenkin aina oikaistaan eikä nurmikko siinä sen takia kestä.

Pihalla on meneillään monta ikuisuusprojektia, mutta ei se minua haittaa, mukavaa puuhailua, joista jokainen voi odottaa ensi vuoteenkin jos ei satu huvittamaan. Rakastan suunnittelua ja haaveilua, asioiden pyörittelyä mielessäni, vaihtoehtojen pohtimista, työvaiheiden miettimistä. Miehenikään ei enää säikähdä suunnitelmieni määrää, on vuosien kuluessa oppinut, että haaveet ovat minulle tärkeämpiä kuin niiden toteuttaminen. Vain tärkeimmät niistä jäävät eloon ja päätyvät todellisuudeksi.