Tui kirjoitti blogissaan otsikolla Lapsuus muistoissa. Tarkoitukseni oli kommentoida, mutta sanottavani paisui niin paljon, että siitä syntyikin tämä postaus.

Voisin jakaa lapsuusmuistot oikeastaan neljään ryhmään. Ensiksi ovat sellaiset asiat, joista on kerrottu, mutta en ole varma kuinka paljon muistan ja kuinka paljon muistoista perustuu kertomuksiin ja valokuviin. Sitten ovat tapahtumat, jotka muistan nähneeni ja kokeneeni, mutta muistot ovat neutraaleja ja ilman sen kummenpia tuntemuksia, vaikka muistankin että joku juttu tuntui kurjalta, joku puolestaan kivalta.

Kolmanneksi ovat tapahtumat, joiden _tunnetilan_ muistan selvästi. Esimerkiksi muistellessa voin tuntea täsmälleen miltä tuntui lapsena istui mummon sylissä keinutuolissa laulamassa. Voin eläytyä siihen uudelleen hyvin helposti. Vastaavia muistoja on paljon. Muistan selvästi myös sen lämpimän onnen tunteen kun pikkuveljeni kanssa käperryimme yöpuvuissa äidin kainaloon sohvalle kuuntelemaan Muumikirjaa iltasaduksi. Nyt vasta tulin ajatelleeksi, että nämä muistot ovat enimmäkseen mukavia, positiivisia muistoja.

Neljänneksi on tunnemuistoja. Ne eivät välttämättä liity mihinkään tiettyyn tapahtumaan. Ne ovat pelkkiä tunteita, muistoja mielentilasta. Muistan täsmälleen miltä tuntui nolostuminen, tai kuinka kamala tunne lapsena oli pelätä. Tai miten suuttumus valtasi koko mielen. Tai tunne epäreilusta kohtelusta. Tunnemuistoni ovat enimmäkseen negatiivisia muistoja. Onkohan se jotain alitajunnasta johtuvaa itsesuojelua; positiivisista muistoista on jäänyt mieleen sekä tapahtumat että tunteet, negatiivisista vain tunteet, aika harvoin niiden aiheuttajat.

Kolmos- ja nelosryhmän muistojen tunteet ovat hyvin voimakkaita. Voin koska tahansa eläytyä ja lähes elää uudelleen sen hetken tunteen. Yhtä helposti kuin jonkin eilisen turhautumisen, ilahtumisen, ärsyyntymisen tai minkä tahansa voimakkaan tunteen. Pystyn ikään kuin asettumaan tunnemuiston sisään, näkemään ja tuntemaan hetken kuin olisin vielä se sama pikkutyttö.