Kaiken maailman idiootteja se tämäkin maa päällään kantaa. Sain vasta tietää että Mikkelin vanhalla eteläisellä hautausmaalla olevat neljä sukuhautaamme ovat joutuneet ilkivallan uhreiksi. Hautakivet kaadettu. Rikottu. Uskonnollinen en ole, en usko jumalaan enkä kuoleman jälkeiseen elämään, sielun vaellukseen enkä muuhunkaan vastaavaan. Mutta hautakivien kaatamista en voi mitenkään miltään kantilta ymmärtää.

Vanhimmat sukuhautamme ovat 1800-luvun alusta ja viimeksi sinne on haudattu ukkini sisko 1994. Nykyään hautausmaa on puisto ja hautaamiseen tarvittaisiin kaupunginhallituksen erityislupa. Isotädin jälkeen kuolleet on haudattu uuteen sukuhautaamme, joka on Mikkelin uudella hautausmaalla. Tähän asti olivat vanhat hautakivet säilyneet ehjinä paikallaan, välillä sammaloituneina, välillä puhdistettuina. Kyllä vihaksi meinaa pistää.

Isä sanoi että vanhat hautakivet on tarkoitus liimata, tapittaa ja pystyttää uudelleen niin, että niiden kaatamiseen tarvitaan vähintään katerpillari. Keskiviikkona käymme mieheni kanssa ohi ajaessamme katsomassa vanhat haudat, kitkemme ja kastelemme hautojen luo istutetut perennat. Täytynee yrittää jotenkin henkisesti valmistautua surulliseen näkyyn. Mikä tätä aikaa oikein riivaa!!