Tänään jätetään lapset tänne mummilaan, ukki tuo ne kotiin vasta ensi viikon tiistaina. Ihanaa. Joskus vuosia sitten juttelin erään ystäväni kanssa, joka kertoi lomareissustaan Turkkiin, kuinka vaimo oli pilannut molempien matkan ikävöimällä koko ajan hullun lailla lapsia. Minun on kyllä vaikea tajuta miten vaivainen viikko erossa lapsista voi muka olla niin vaikeaa.. ehkä jos olisi ensimmäinen lapsi ja se olisi vielä pieni. Ystäväni tapauksessa oli kuitenkin kyse kahdesta kouluikäisestä lapsesta. En ymmärrä.

Ehkä minulta vain puuttuu joku äitipalikka, jonkin sortin virhe kokoonpanossa tai jotain. Ei minulle tehnyt ollenkaan tiukkaa kun keskimmäiset kaksi olivat viime kuussa reissussa 11 päivää. Uskaltaako sitä edes kirjoittaa.. että yhtään ei ehtinyt tulla ikävä. Itse luulen että tämän rumban pyörityksessä on vain oppinut arvostamaan jokaista omaa tai edes vähän rauhallisempaa hetkeä. Nytkin ikävää jo etukäteen ehkäisee koko päivän käynnissä ollut taistelu ja kiukuttelu.