Tänään ei aamu sitten sujunutkaan aivan käsikirjoituksen mukaan. Kuopus olisi välttämättä halunnut eilisen tavoin lähteä esikouluun t-paidassa, hameessa ja varvastossuissa. Ei auttanut äidin selittää, että tämän aamuinen kaksitoista astetta on oleellisesti kylmempi kuin eilisaamun kaksikymmentä. Huutoa, itkua ja yleistä kiukuttelua. Hermojen venymistä ja poikki napsahtelua. Viimein tyttö suostui pukemaan sukkahousut - mutta ei tietenkään niitä, jotka äiti haki kaapista (aivan väärän väriset ja kuulemma karheatkin). Sen verran annoin periksi, että sai valita itse sukkahousut (äidin mielestä aivan väärän väriset), koska suostui lopulta suuremmin vastaan panematta laittamaan takin päälle ja kunnon kengät jalkaan.

Tämä meidän kuopuksemme on muutenkin ihme prinsesssa, vaihtaa vaatteita monta kertaa päivässä ja oikuttelee älyttömistä jutuista. Muiden kanssa ei ole tarvinnut olla niin tarkkana, mutta kuopuksen kanssa kaikki pitää tehdä pilkun päälle oikein, sillä neiti osaa käyttää kaikki ruodusta lipsumiset hyväkseen. Jos jotain on joskus, edes kerran saanut tehdä (normaalien sääntöjen vastaisesti), tyttö muistaa vedota siihen vielä kuukausia eteenpäin. Jotain silmän palvojan vikaa neidissä taitaa olla, sillä päiväkodissa käyttäytyy  kuulemma kuin pikku enkeli, koskaan ei ole muuta kuin kehuttavaa kuulunut sieltä päin, nämä päiväkoteihinkin levinneet kehityskeskustelut ovat kuopuksen osalta olleet supertylsiä kun koskaan ei ole ollut mitään petrattavaa. Kotona sitä olisi sitten senkin edestä..

Uskottavan enkelikäyttäytymisen takia päiväkodista ehdottivat, että tyttö aloittaisi esikoulun sellaisessa päiväkotiryhmässä, jossa osa lapsista tarvitsee tukea puheen kehityksessä (hienosti sanottuna siis integroitu ryhmä). Mielelläänhän me tyttö sinne sitten laitettiin, kakkonenkin oli aikanaan samassa ryhmässä eskarissa tavallisella paikalla samaan aikaan kun kolmonen oli erityispaikalla (tukilapseksi niitä kai sanotaan, mutta en pidä sanan piilomerkityksistä sen enempää kuin normaalilapsi-sanastakaan; siedettävimpänä sanaparina pidän käyttämääni tavallinen-/erityisPAIKKA, ei siis -LAPSI).

Tällä hetkellä ryhmässä on kaksitoista lasta, joista viisi on erityispaikalla; lapsista seitsemän on eskarilaisia, niistä kolme erityispaikalla. Päiväkodissa muissa yli kolmevuotiaiden ryhmissä on 13-15 lasta, yksi lastentarhanopettaja ja yksi lastenhoitaja, mutta tässä integroidussa on kaksitoista lasta, yksi erityislastentarhanopettaja, yksi lastentarhanopettaja, yksi lastenhoitaja ja yksi erityisavustaja (tarvittaessa myös muiden ryhmien kanssa yhteinen laitosapulainen). Luksusta. Ja mukavaa kun henkilökunta on isosiskojen ajalta tuttua ja entuudestaan mukavaksi tiedettyjä.

Meillä ei ole muutenkaan ollut kokemusta suuresta henkilökunnan vaihtuvuudesta päiväkodissa, mistä aina välillä kuulee juttuja. Kolmonen meni lapsistamme ensimmäisenä päiväkotiin, puolipäiväiseksi syksyllä 2002, kolmonen oli silloin nelivuotias ja puheterapeutti piti lapsiryhmää hyvänä tukena puheen kehitykselle, samalla tyttö siirtyi käymään päiväkodin puheterapeutilla. Siitä on nyt neljä vuotta, eikä yhdessäkään neljästä yli kolmevuotiaiden ryhmästä ole henkilökunta vaihtunut (pienempien ryhmistä en tiedä kun en ole niiden kanssa ollut tekemisissä). En tiedä onko henkilökunnan vaihtuvuus oikeasti vain legendaa, vai olemmeko olleet harvinaisen onnekkaita.