Ennen en myöhästynyt koskaan mistään, mutta lasten myötä silläkään ei enää voi kehuskella. Ensin se oli vain lasten kanssa lähdöt, jotka alkoivat mennä syystä tai toisesta pitkiksi, mutta nyt myöhästely alkaa tarttua yksinään lähtöihinkin. Jotenkin sitä kuvittelee, että silloin kun ei ole lapsia mukana hidastamassa menoa, ehtii vähän tiukemmallakin aikataululla ajoissa. Mutta kun ei ehdi! Aina tulee jotain. Jos ei bussilippu unohdu kotiin, niin sitten joutuu kiertämään kymmenen kertaa korttelin ennen kuin saa parkkipaikan.

Tänään kun lähdin viime tipassa kuopusta hakemaan, rupesi hillittömästi tekemään mieli Lumi-Pantteri -karkkeja (varoitus: niihin jää koukkuun, oikeasti) ja ajattelin, että ehdin vielä käväistä kaupassa. Olisin periaatteessa voinut hakea ensin tytön ja mennä vasta sitten kauppaan, mutta käytännössä silloin olisin joutunut ostamaan myös tytölle karkkia, ja jos olisin ostanut sille, niin sitten olisi pitänyt viedä myös kotona oleville muille lapsille jne. Lapset eivät ole viime aikojen käytöksellään juuri ansainneet ylimääräisiä herkkuja, joten ajattelin selvitä tappelutta ja mennä ensin kauppaan ostamaan 'salaa' itselleni karkkia.

Aikaa oli noin vartti, mutta kun kerran kauppaan menee, niin samalla voi tuoda muutaman muunkin ruokasysteemin karkin lisäksi, eihän parin maidon hakeminen kauan aikaa vie. Keräsin kärryyn 12 litraa maitoa, pari margariinirasiaa, muutaman litran jugurttia, muutaman leivän, riisimuroja, vesimelonin, keittokinkkua ja muutaman pullon PepsiMaxia (mulle) ja juoksin kassalle. Jossa oli jono. Jokaisella. Selvisin kuitenkin kauppaan sisään ja sieltä ulos noin kahdeksassa minuutissa, ja vasta autolla tajusin... Ne helvetin pantterit... unohdin ostaa niitä. Kamat vauhdilla autoon ja takaisin kauppaan. Karkkihyllyn edessä pikainen etsintä. Loppu. Ei YHTÄÄN pussia Lumi-Pantteria.

Melkein alkoi tällainen paatunut ateistikin uskoa, että joku joulupukki, metsänpeikko tai vastaava henkiolento oli päättänyt, että Hestia ei tänään syö karkkia. Alkoi vituttaa. En sentään hyppinyt tasajalkaa kiukusta niin kuin olisi tehnyt mieli, mutta vieressä ollut täti otti kyllä muutaman askeleen takavasemmalle kun tuijotin kohtaa, jossa karkkipussin olisi kuulunut olla, ja suustani pääsi (vahingossa ääneen, ei ole tapana säikytellä mummoja): Voi saatanan perse, tää ei ole enää totta!

Sissin puolisona olen itsekin tietyissä jutuissa (esim. kun karkkihammasta kolottaa) sitkeä sissi, enkä luovuttanut noin helpolla. Hain tytön (ajoissa!) ja vein hänet kotiin, kippasin ruokaostokset jää- ja muihin kaappeihin, hyppäsin takaisin autoon ja menin toiseen kauppaan. Sain karkkini, mutta ei ne enää maistuneet niin hyvältä. Sitä paitsi tulee paha olo kun syö 350 gramman pussin liian nopeasti. Kokeilkaa vaikka.