Olen nyt kuunnellut viikon ajan Jarkkko Martikaisen toista soololevyä Rakkaus, sekä Kauko Röyhkän kahden cd:n kokoelmaa Lauluntekijä. Suosittelen. Molempia. Röyhkästä olen pitänyt hänen ensilevyistään (80- luvulta) asti, eikä Röyhkää kerta kaikkiaan voi kehua liikaa, oikeastaan tuntuu jopa, ettei mikään hehkutus ole edes tarpeeksi!

Martikaiseen törmäsin ensimmäisen kerran jossain ammoisessa Tuula-Liina Variksen emännöimässä kirjallisuusohjelmassa (oliko se jo silloin Kirja A&Ö? En ole varma, mutta ohjelma pyöri ruudussa kuitenkin jo 90-luvun puolella), jossa Martikainen oli jonkinlainen vakiovieras. Pakko oli kaivaa lisää tietoa fiksuja puhuvasta, mukavan oloisesta, menninkäisen ja metsänpeikon sukulaiselta näyttävästä miehestä. Sitä kautta aloin kuunnella YUP:tä ja ihastuin etenkin Martikaisen sanoituksiin ja ääneen. Ja soololevyistä, Mierolainen ja tämä uusin Rakkaus, pidän vielä enemmän.

Uusien kirjojen puolella pakollisten tutustuttavien listan kärkisijoille kiipesi oitin Petri Tammisen uusi romaani Enon opetukset. Tamminen on kirjoittanut pääasiassa lyhytproosaa (4 kokoelmaa), ja tämä onkin vasta Tammisen toinen romaani. Hänen sanankäyttönsä on mielettömän tehokasta, vähillä sanoilla, pienillä sävyjen vaihteluilla Tamminen onnistuu herättämään hahmonsa ja koko tekstinsä eloon. Olen lukenut Tammiselta vain lyhytproosaa ja onkin mielenkiintoista nähdä miten hänen lakoninen tyylinsä ja  huikea ironian tajunsa istuu romaanimuotoon.

Olen yrittänyt muistella pääni puhki, mutta en muista Petri Tammista. Kerran hän tuli puheeksi isoveljeni kanssa, ja veli kertoi, että Tamminen oli hänen armeijakaverinsa ja kuulemma olen hänet tavannutkin kun hän on ollut veljeni kanssa lomilla meillä käymässä. Eli siis tässä asunnossa, minä nimittäin asun lapsuuden kodissani. Enkä muista. En sitten millään, vaikka olin tuolloin jo 15-vuotias. Isoveli sanoi, että Tamminen oli jo armeija-aikanaan aika erikoinen heppu. En yhtään epäile. Tutustukaa hänen teksteihinsä, suosittelen lämpimästi.