Selkä on aivan palasina, syynä on äkkinäinen hulluuskohtaus eli siivoaminen. Se on suoraan sanottuna yksi niitä hommia joita inhoan ja siksi meillä käy kahden viikon välein siivooja - paitsi kesällä. Tänään mitta tuli sitten lopullisesti täyteen, sillä jos jotain inhoan yhtä paljon kuin siivoamista niin sotkua ja epäjärjestystä! Minä olen pahimman luokan taulujen ja mattojen suoristelija, eikä sieluni kestä enää kämpässä, jossa on kesäkuun alun jälkeen siivottu kunnolla ehkä just ja just... ööö... kaksi kertaa. Tähän asti olen sulkenut silmäni nurkissa pyörivältä pölyltä, mutta nyt ei enää riitä se että tavarat ovat järjestyksessä ja imurilla huiskitaan vähän sinne ja tänne, nyt on pakko siivota KUNNOLLA. Pesin jopa leivänpaahtimen ja putsasin hammasharjalla lavuaarin ylivuotoaukon.

Ehdin kyllä jo hetken harkita epätoivoista tekstiviestiä siivoojallemme, tyyliin "Apua, koska tulet taas, hukumme paskaan!?", mutta lähetin sellaisen viime elokuussa enkä kerta kaikkiaan kehdannut tehdä tänä vuonna samaa. Siivoojamme tosin on ihana ihminen, jonka tunnen melkein 25 vuoden takaa, hän kävi täällä jo silloin (siis mutsin ja faijan aikana) siivoamassa. Lisäksi olemme olleet 90-luvulla viitenä kesänä yhdessä ohjaajina kehitysvammaisten leireillä. Hänen takiaan ei siis tarvitse nolostella jos kämppä on pölyinen ja likainen. Kerran varoitin häntä, että kämppä on sitten tosi kaameassa kunnossa, mutta hän  vain nauroi ja tokaisi että silloin onkin kiva siivota kun tosiaan näkee muutoksen, ja lisäsi vielä että mitäs järkeä hänelle olisikaan maksaa jos ei olisi mitään siivottavaa. Fiksu nainen  =)

Pakko mennä jatkamaan.