Se on sitten hiihtoloma. Ai mikä hiton loma? Opiskelujen kanssa on
aivan hirvittävä kiire, mutta ainakin vielä olen onnistunut
uskottelemaan itselleni että handlaan tämän kyllä kunnialla kotiin.
Tämä 'hiihtolomaviikko' on nyt käytettävä tehokkaaseen opiskeluun,
sillä vaikkei luennoilta mitään lomaa tähän hätään olekaan, niin
lapsiltapa on...
Saako äiti hurrata kun lapset ovat melkein viikon anoppilassa? Jos
hyvän äidin pitäisi olla suru puserossa ja nyyhkiä ikävää koko ajan,
niin minä en sitten ole hyvä äiti. Veimme siis lapset viikonloppuna
Miehen vanhempien luo hiihtolomaa viettämään, siitä johtuu tämä viiden
päivän päivitystauko, lähdimme perjantaina iltapäivällä ja tulimme
takaisin KAHDESTAAN myöhään sunnuntai-iltana.
Voi autuus tätä rauhaa ja hiljaisuutta. Mieskin on vielä töissä. Voi
syödäkin mitä lystää eikä tarvitse laittaa ruokaa kenellekään jos ei
satu huvittamaan. Mies osaa huolehtia omista syömisistään
(toivottavasti, muuten sille tulee ankea viikko). Kyllä se ikävä
varmasti vielä tulee, mutta ei sentään kahden vuorokauden jälkeen. Sitä
paitsi lapsilla on hauskaa ukin ja mummin luona, miksi ihmeessä minulla
pitäisi olla kurjaa. Lapseni ovat ihania, ja arki on sitä 'oikeaa'
elämää josta nautin, mutta välillä on mukavaa saada pieni katkos arkeen
ja omaa aikaa muutenkin kuin vartin pätkissä. Meidän perheessä kaikki
jaksavat paremmin pienen breikin jälkeen, onneksi siihen on
mahdollisuus (tiedän hyvin ettei kaikilla sitä ole).
Kun nyt mietin uudelleen... kyllä tämä lähes lomalta tuntuu!
tiistai, 21. helmikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.