Meidän lapset ovat selvästi kahdesta eri muotista. Ensimmäinen ja kolmas ovat vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä, rauhallisia, puheliaita ja ihan megalomaanisen lahjakkaita sähläämään ja unohtamaan asioita. Toinen ja neljäs ovat tummahiuksisia ja ruskeasilmäisiä, tempperamenttisia, superempaattisia ja ärsyttävän itsepäisiä. Nämä tummat lapset huolehtivat omien asioidensa lisäksi kaikkien muidenkin asioista, vaaleat taas unohtaisivat varmaan päänsäkin jonnekin jos se ei olisi niin tiukasti kiinni.

Toissa iltana keskustelimme mieheni kanssa tästä pään unohtamisesta. Kolmas lapsi, eli toinen näistä vaaleista, 7-vuotias tyttäremme istui lähettyvillä ja luulimme hänen kuuntelevan, joten mies kysyi häneltä että voisiko hän oikeasti unohtaa päänsä. Tyttö havahtui hätkähtäen kuin olisi ollut unessa, lennätti säikähtäneen näköisenä kätösensä ylös tunnustelemaan päätänsä. Hetken tyttö katsoi meitä silmät suurina, sitten häntäkin alkoi naurattaa. Pitihän se tietysti tarkistaa ettei pää olisi jo jäänyt johonkin matkan varrelle... ;D