Sainpa sittenkin loman loppumetreillä jonkun ihmeellisen tarmonpuuskan yhdistettynä säästäväisyyteen. Tuloksena leipää (perunamuussin jämät piti käyttää jotenkin järkevästi) ja lasten talvivaatteiden vaihtuminen keväisiin releisiin. Vaatteissa säästäväisyys ilmeni kun kaivattiin ratkaisua siihen, että esikoisella oli kahdet sopivat ulkohousut ja kakkosella ei yksiäkään. Koska toiset housut olivat lahkeensuista jo repaleiset, muokkasin niistä kakkoselle sopivat lyhentämällä housuja risojen reunojen verran, saman tien sitten pujotin ja ompelin vyötärökaitaleen uumeniin leveää kuminauhaa, jotta housut pysyvät laiheliinineidillä päällä.

Tänä vuonna kierrätys omien ja tuttavien lasten kesken toimi hyvin, vaatepuolella ei ole pakko ostaa mitään, saa nähdä miten käy kenkien kanssa. Olen käynyt läpi vasta kumpparit, vain kuopus tarvitsee uudet. Kakkonen tulee tarvitsemaan ainakin futiskengät, kolmoselle saavat luvan kelvata kakkosen vanhat.