Järkyttävää miten tiukoille perusopetuksen budjetit on vedetty. Eihän tämä mikään uusi asia ole, mutta joka kerta sen uudelleen tajuaminen saa savun nousemaan korvista. Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että perusopetus on kaiken pohja, ilman hyvää perusopetusta kaikki sen jälkeen kaavailtu koulutus on aika lailla turhaa touhua. Perusopetuksen puutteita on helvetin vaikeaa paikata jälkeen päin, kyllä ovat Suomen kilpailukykyä ym. vastaavaa hehkuttavat bisnesihmiset sormi suussa parinkymmenen vuoden kuluttua jos tätä menoa jatketaan. Voi vain kysyä kuinka kalliiksi nämäkin säästöt ja leikkaukset ajan mittaan tulevat.

Koulukirjojen ja muun pakollisen sälän jälkeen kouluille käytettäväksi jäävät summat ovat käsittämättömän pieniä. Käytännön esimerkkinä voin elävästä elämästä kertoa, että n. 300:n oppilaan koulussa koko lukuvuoden liikkumavara on pari tonnia,  voitte uskoa että siinä saa rehtori sumplia ja viettää unettomia öitä enemmän kuin riittävästi. Ei ihme jos sijaisia ei ole varaa palkata, mutta kenen mielestä on oikein, että ala-koululaiset voivat joutua pärjäämään tunneilla keskenään, viereisen luokan opettajan käydessä pari kertaa vilkaisemassa että kaikki ovat hengissä.

Lastemme koulun rehtori oli jättänyt minulle soittopyynnön ja kyseli vanhempainyhdistyksen rahatilanteesta. Koululla olisi mahdollisuus saada Helsingin yliopiston kautta opettajaopiskelijoita vetämään matematiikkakerhoa, mutta ilman vanhempainyhdistystä koululla ei ole varaa maksaa vetäjien matkakorvauksia (ainoa koululle tuleva kulu ko. kerhosta). Kysymys on vain noin 150 eurosta. Että repikää siitä. Kuka pitää ampua että tähän systeemiin saisi jotain järkeä?!

En edes aloita opettajien surkeasta palkasta.