Ihmiseksi joka neuloo hyvin harvakseltaan, olen vuosien kuluessa onnistunut keräämään aika hyvän kokoelman puikkoja ja koukkuja. Viime vuosina olen lähinnä neulonut koko perheelle lapasia (vaikka edellisistä taitaakin olla jo muutama vuosi) ja itselleni pari baskerityyppistä pipoa, sen isommista jutuista on enemmän aikaa, olisiko viisi vuotta siitä kun tein itselleni villatakin ja lasten ollessa pieniä tein heille muutaman villatakin ja parit villahousut (5-10 vuotta sitten).

Niin ja joo, teinhän minä itselleni pari vuotta sitten sellaiset pitkät, suoraksi vedettynä puolireiteen ylettävät säärystimet. Inhoan kerrastoja ja sukkahousuja, enkä pidä niitä edes talvella, joten jotain oli keksittävä etten palelluta itseäni. Säärystimet ovat kätevät, oikein kylmällä puen ne suorina farkkujen alle ja pistän päälleni pitkän takin - eikä tule kylmä. Säärystimet ovat siitäkin kivat, että sisätiloissa ei tarvitse hikoilla kun ne on helppo vetäistä alas ja joko jättää ruttuun nilkkoihin tai riisua kokonaan (siis julkisesti ja nopeasti, sukkisten riisuminen vessassa vaatii paljon enemmän hikeä, vaivaa, aikaa ja kirosanoja).

Tätä taustaa vasten tämän kesäiset saavutukseni neulomisen saralla ovat huikeat. Alkukesästä tein itselleni ponchon ja viime viikolla neuloin itselleni villatakin. Siis viime viikolla - VIIKOSSA. Huimaa. (Pitäisiköhän noista laittaa oikein kuvat? Ehkä se olisi jo vähän liikaa...) Tuollaisen vauhdin haittapuoliin olenkin sitten saanut tutustua tämän viikon aikana luennoilla kun oikean käden sormet, varsinkin keskisormi, ovat niin kipeät, että muistiinpanojen kirjoittaminen aiheuttaa tahatonta irvistelyä. Eikä tämä koneella naputtaminenkaan niin kivalta tunnu.

Puikkokokoelmani inventaarion tein siksi, että neulomisinnostus jatkuu edelleen ja ajattelin tehdä veljien esikoistytöille (12- ja 13-vuotiaat) joululahjaksi poolokaulukselliset ponchot. On se kumma, että juuri se koko, mitä tarvitsee, on se mitä ei itseltä löydy. Vaikka käsityökätköistäni hämmästyksekseni löytyikin seitsemän virkkuukoukkua, kaksi palmikkopuikkoa, viidettoista neulepuikot, kolmet pyöröpuikot sekä kahdeksan settiä sukkapuikkoja. No, ei minulla kyllä ole vielä sopivaa lankaakaan. Vääränlaisia (erittäin sekalaisia) lankoja löytyy muutama pussillinen. Puikoista pistin jo nettitilauksen (Kalelle kiitos linkeistä!), mutta lankoja haluan hypistellä livenä. (Osaako joku kertoa onko Lauttasaaressa vielä Novitan tehtaanmyymälä? Jos niin missähän se mahtaa nykyään majailla, olen käynyt siellä yli viisi vuotta sitten viimeksi. Edit myöhenmin: Ääh, löytyihän se tieto - ja osoite - netistä, joten kysynkin siis millainen valikoima siellä tehtaanmyymälässä on, kannattaako käydä?)

Saa nähdä hurahdanko tähän touhuun yhtä pahasti kuin äitini, joka neuloo koko ajan jotain. Kouluaikana vielä inhosin neulomista, ensimmäiset vapaaehtoiset neulomiseni tein opiskellessani Pieksämäellä (kohta 17 vuotta sitten) ja kulkiessani joka viikonloppu junalla (+bussilla) kotiin Espooseen ja takaisin. Neulominen oli hyvää ajanvietettä tylsille tuntikausien junamatkoille. Äidin tahtiin on tosin vielä piiiitkä matka, tuottelian vuotensa taisi olla joskus 90-luvun puolivälin jälkeen kun äiti päätti kesällä, että neuloo kaikille lapsilleen (4), heidän puolisoilleen (3) ja lapsenlapsilleen (silloin 6, nykyään 10) joululahjaksi neulepuserot. Ja neuloikin. Viimeinen tosin valmistui vasta joulupäivänä.

Saa nähdä mitä ihmeitä nähdään kun ompelukoneeni palaa korjaamoreissulta. Sillä vekottimella en ole oikeasti tehnyt moneen vuoteen muuta kuin vaatteiden korjaus-, lahkeiden lyhennys- tai verhojen päärmäyshommia. Lukioaikana ompelin noin puolet vaatteistani itse, monesti jopa kaavoitin vaatteet itse jos en löytänyt oikeanlaisia kaavoja valmiina. Nyt voisi taas olla aikaa ommella kun lapset ovat sen verran isoja, että ei tarvitse pelätä kenenkään syövän nuppineuloja tai leikkaavan kieltään poikki.