Kiitoksia kommenteista! Nyt alkaa jo elämä voittaa, antibiootti- ja mikrobilääkkeistä olen päässyt eroon, eikä särkylääkkeitäkään tarvitse enää älyttömiä määriä. Häiritsevintä on alahuulen, leuan kärjen (tai siis koko suoraan suun alapuolella olevan osan leuasta), etummaisten alahampaiden ja alaikenien tunnottomuus, joka johtuu siitä, että niille alueille tulevat hermot venyivät leikkauksessa sen saman 8 mm, minkä leuka siirtyi eteenpäin. Tunnon kokonaan palautuminen voi viedä jopa vuoden.

Helposti luulisi, että tunnottomuus ei tunnu miltään, ja hankalinta olisi siitä johtuvat puhumis- ja syömisongelmat, tai niin ainakin minä etukäteen luulin, mutta pieleen meni. Leukaluun katkaisukohdat eivät ole olleet missään vaiheessa mitenkään erityisen kipeät jos niitä ei sorki, mutta tuo tunnoton alue tuntuu "painavalta", sitä särkee ja siinä on ärsyttävä paineen tuntu. Särky on jatkuvaa ja parhaiten sitä voisi verrata paleltumiskipuun - ei ole tuntoa ihon pinnassa, mutta jossain syvemmällä kuitenkin sattuu hirveästi. Vähän sama tunne kuin kauheassa pakkasessa ja viimassa kulkiessa tulee otsaan jos sitä ei ole suojannut millään.

Mustelmat ovat hävinneet leukaperistä hyvin vaaleiksi ja helposti meikillä peitettäviksi, eikä turvotustakaan taida enää huomata kukaan muu kuin minä. Senkin kokonaan laskemiseen voi mennä useampi kuukausi, ja käytännössä siitä on vain se haitta, ettei suu aukea kunnolla - kirurgi sanoi, että turvotus toimii mekaanisena lukkona leuoille. Ei pahemmin hampurilaista syödä (jos siis edes saisi purra jotain...), kun suu niin auki kuin mahdollista hampaiden väliin jää rakoa avuttomat kaksi senttiä. Ulkonäön puolesta kehtaisi jo liikkua ihmisten ilmoilla, enää en näytä pahasti turpiini saaneelta, mutta tämä ylimääräinen sälä suussa saa puheen kuulostamaan säälittävältä sössötykseltä, onneksi osan roinasta saa pois jo ensi viikolla, vaikka kiinteitä hammasrautoja voinkin joutua pitämään pahimmillaan vielä vuoden.

Jos joku on viitsinyt lukea tänne asti rasittavaa valivalia, niin joutuu katsomaan harvinaisuutta tässä blogissa, ainakin ensimmäistä ja todennäköisesti myös viimeistä omakuvaani ilman aurinkolaseja ja tunnistamista hankaloittavia rajauksia. Ette usko miten iso asia tämän säryn ja huonosti nukuttujen unien keskellä on alkaa näyttää vähitellen taas ihmiseltä! Eikä yhtään haittaa että painoakin on lähtenyt pakollisella neste- ja sosedietillä lähemmäs viisi kiloa niiden muutaman alkuvuonna laihdutetun kilon perässä.