Laskin pari päivää sitten, että olin 24:ssä vuorokaudessa syönyt 600 mg Buranaa 52 kpl ja Panacodia 50 kpl. Karmea määrä... Siihen vielä antibiootit ja mikrobilääkkeet, molempia 30 tablettia. Eli reilussa kolmessa viikossa 162 tablettia. Huh. Nyt tulen jo toimeen yhdellä Buranalla päivällä ja kahdella Panacodilla yötä vasten. Burana ei sano hermokipuun juuri mitään, enkä oikeastaan tiedä auttaako tuo Panacodikaan, vai perustuuko sen vaikutus lähinnä siihen, että pääni menee siitä niin sekaisen että sammahdan. No, pääasia että saan sen avulla nukuttua. Kirurgi ei perjantaina nikotellut ollenkaan kirjoittaessaan uudet 50 tablettia, kysyi vain pärjäänkö niillä, hermokipuun kuulemma löytyy parempiakin lääkkeitä jos tulee tarvis.

Tiistaina sain vähän sälää pois suusta, oikoja poisti splintin (ylähampaiden alapintoihin kiinteästi leikkauksen yhteydessä kiinnitetty muovinen ohjauslevy) ja sain luvan purra pehmeää ruokaa. JEEEE! Ruisleivästä tosin saa vain haaveilla vielä pari kuukautta, samoin pihveistä, omenoista, porkkanoista jne. Heti kotiin päästyäni tein leipägrillissä itselleni leivän jossa oli aurinkokuivattuja tomaatteja ja vuohenjuustoa, mutta homma meni vähän pieleen kun ei tämä perkeleen suuvärkki edelleenkään aukea kuin hieman vajaat kolme senttiä. Hankala syödä jos leipä ei mahdu suuhun. Eikä puremista helpota sekään, ettei alahampaissa ole tuntoa eivätkä takahampaat mene yhteen. Syöminen on muutenkin edelleen aikamoinen Operaatio, sillä suussa on ala- ja ylähampaiden väliin pingotettuja kuminauhoja (pakottavat noita takahampaita yhteen), jotka pitää poistaa ennen syömistä ja tietysti laittaa sen jälkeen takaisin.

Ei muuta tällä kertaa. Paitsi että ostin lapsille jättitrampoliinin - nyt voi ruveta lyömään vetoa siitä kuka katkaisee ekana jonkun raajansa putoamalla tuosta lääkäreiden kiroamasta lasten telojasta.