On vissiin liikaa odotettu, että saman perheen kaksi lasta, jotka menevät samaan kouluun samaan aikaan, haettaisiin samaan aikaan samalla koulutaksilla. Toinen haettiin tänään 8.21 ja toinen 8.43, kummankin koulu alkoi yhdeksältä. Olivat taksiyhtiössä hiljaista porukkaa kun soitin sinne samoilla vitutuksilla ja kyselin mikä hiton järki tuossa piilee. Ei kuulemma mitään. Ensi viikolla saadaan uudet taksiajat. Jos koulusta muistavat laittaa ne lasten mukaan. Eivät aina muista.

Tällä sähläyskertoimella ei kestä kauan, kun menee hermot näiden aamujen kanssa. Ei ole minun kärsivällisyydelleni sopivaa hommaa hoitaa kahta lasta koulutakseihin, yhtä bussiin ja kuskata yksi esikouluun. Eilen kakkonen ja kolmonen meinasivat myöhästyä taksista ja joutuivat lähtemään kouluun ilman aamupalaa, kun eivät 'muistaneet' syödä sitä sillä aikaa kun vein kuopuksen eskariin. Äidin syy tietysti, enhän minä muistuttanut siitä kuin noin kymmenen kertaa. Hengissä ovat vielä. Toistaiseksi.