Enpä ole aikoihin itkenyt puhtaasti harmista, joka lienee ainakin tässä tapauksessa määriteltävissä kiukun ja pettymyksen sekoitukseksi.

Olin viimeksi kirurgisen leukapolilla noin kuukausi takaperin, ja silloin lupailivat lähettää seuraavan ajan viikon sisään - ajan piti vieläpä olla kirurgin konsultaatioaika, jolloin olisi päätetty leikkausaika. Kirurgin luo piti päästä jo tämän kuun aikana ja leikkaus piti olla tammikuun tienoilla. Näin siis sanottiin marraskuun 20. päivä. Kiltisti odottelin aikaa ja selitin viivästystä itselleni ties millä, kunnes viikko sitten skitsahdin ja soitin kiukkuisen puhelun kirraan ja ihmettelin miksi aikaa ei kuulu ja valitin, että sellaiset tyhmät kuminauhatkin, joita joudun virittelemään takahampaisiini, alkavat olla lopussa.

Tänään tipahti postiluukusta kirje, jossa oli lisää kumppareita ja peräti kolme minulle varattua vastaanottoaikaa. Eka olisi ollut tämän viikon perjantaille. No just niin. Sanoin kyllä niille puhelimessa, että olemme lähdössä torstaina Ruotsiin. Seuraava aika oli tammikuun lopulle, ja se tälle kuulle kuulunut kirurgin aika oli lykätty helmikuun seitsemänneksi. Kiva kiva.

Soitin kirraan ja peruutin perjantain; sen tilalle ei kuulemma ole yhtään vapaata aikaa ennen sitä seuraavaa, tammikuun lopun aikaani. Kysyin sairaanhoitajalta, vaikuttaako tämä siihen kirurgin aikaan. Ei kuulemma vaikuta, mutta leikkaus saattaa lykkääntyä. Harmin kyyneleet nousivat siinä vaiheessa kun hoitaja sanoi, että nyt jaetaan helmikuun leikkausaikoja, ja koska minulta jää yksi käynti väliin ja kirurgin aika on vasta helmikuussa, saan luultavimmin leikkausajan jonnekin huhtikuun loppupuolelle. Ehkä. Mutta ei aikaisemmin.

Kaivoin arkistoista ne muutamat kirjoitukset, joissa olen aiemmin tästä asiasta nillittänyt, ja pistin kaikki samaan kategoriaan. Eli jos jotakuta kiinnostaa tietää mistä on kyse (ja miksi hypin seinille pienestä viivästyksestä), kategorisassa Hammasprojekti löytyy tämän näköjään ikuisen jatkokertomuksen aiemmat osat.

Vituttaa niin että silmissä pimenee.