Blogi on päässyt unohtumaan melkein kokonaan, mutta henki pihisee vielä, blogissa juuri ja juuri, minussa levännein ja uudistunein voimin. Kesä alkaa kääntyä syksyyn, ulkona on viileää ja sateista, sisällä lämmintä ja mukavaa. Enää viikko ja lapsilla alkaa taas koulu, mutta eipä tuo ihmeemmin ärsytä eikä ahdista.

Pää sai kummasti lepoa ja latausta kesän reissusta, telttailimme Saksassa ja Tanskassa muutaman viikon pääosin omalla porukalla, hetkellisesti pikkuveljen kuusihenkisellä perheellä vahvistettuna. Minäkin, suuri kontrollifriikki, onnistuin nauttimaan hurjasti reissaamisesta ilman suunnitelmia. Meillä oli vain laivaliput Helsingistä ja Helsinkiin, loppu muotoutui reissatessa - siksi emme kärsineetkään lainkaan täällä Suomessa vallinneesta kolean sään kirouksesta; kun ilma viileni, vaihdoimme maisemaa.

Saksa-Tanska-Ruotsi -turnee 2008

Flickristä löytyy lisää kuvia reissusta.

Viime viikonloppuna tuli vietettyä jo perinteinen "tätifestari" (DBTL) Timotädin luona Turussa; hauskaa oli tälläkin kertaa ja homma otettaneen taas ensi kesänä uusiksi.