En ole onnekseni joutunut kovin moniin hautajaisiin elämäni aikana osallistumaan, mutta voin uskoa, ettei aivan heti tule vastaan yhtä raskasta tilaisuutta kuin eilen. Vainaja oli juuri täyttänyt kaksikymmentä, ja vaikka en tätä nuorta serkkupoikaa juuri tuntenut, vanhempien ja neljän sisaruksen surun näkeminen oli jotain niin pakahduttavaa ja sisintä riipivää, että sanat eivät riitä sen kuvaamiseen.

Hautajaisiin osallistui valtava määrä pojan ystäviä, en sentään laskenut, mutta en usko että paljon alle viidenkymmenen jäi. En ole ikinä nähnyt edes yhteensä, saati sitten samaan aikaan yhtä paljon itkeviä tai ainakin kyynelsilmäisiä nuoria miehiä.

Olo on aika alakuloinen, mutta oli eilisessä pieniä ilon pilkahduksiakin. Isän äitini vielä eläessä yksi tädeistäni tapasi järjestää suvulle nyyttäriperiaatteella kesäjuhlia, mutta sittemmin tapa on jäänyt, mutta nyt me eilen paikalla olleet serkut päätimme alkaa järjestää vastaavia kesäjuhlia serkusten kesken.

Toivottavasti saamme homman kasattua ensi kesään mennessä ja mahdollisimman moni pääsee paikalle. Meitä isän puolen serkuksia on 18, lähes kaikilla taitaa olla puolisot ja kymmenellä jälkikasvua, jota sitäkin on kertynyt jo yhteensä parisenkymmentä. Tiedossa on siis mahtavat juhlat!

Ihanaa kun tulee kesä. Ärsyttävää kun käsi ei parane. Siinä kai ne tärkeimmät kun en seurannut lätkää enkä katsonut euroviisuja.

Viimeisin ihmettelyn aihe on ollut parin ala-asteikäisen tytön käytös. Likat tulivat tyttäremme luo yökylään, odottivat että tytär nukahti ja hiippailivat sitten yöllä tekemässä pikkujäynää. Aamulla huomasin, että keittiössä olivat yöllä kuiva-ainepurkkien etiketit vaihtaneet paikkaa, ja toisen tyttären sänkyyn oli heitelty leipäpaloja.

Lisäksi tytär kertoi myöhemmin, että vierailla oli ollut limua ja suklaata, joilla olivat herkutelleet keskenään antamatta meidän tytölle yhtään. Mies sanoi ihmetelleensä jo edellisenä päivänä, että tytöt näyttivät tulleen meille kikattamaan keskenään, eivät kylään tyttären luo. Mesettivätkin kuulemma tyttären läppärillä ja ajoivat hänet pois huoneesta siksi aikaa.

Ihme otuksia. Eivätkä tasan tule ihan heti uudestaan tänne.

Ja tyttärelle pitää opettaa henkistä itsepuolustusta.

Niin moni irl-tuttu vierailee enemmän tai vähemmän satunnaisesti blogissani, että luulen olevan vain ajan kysymys, koska tänne eksyy näiden tervetulleiden irl-hemmojen lisäksi niitä vähemmän tervetulleita. Päädyin siis heittelemään blogin anonyymimmän ajan kirjoituksista henkilökohtaisimpia ja paljastavimpia pois; noin kolmannes vanhoista merkinnöistä kohtasi delete-napin.

Tästä on parempi jatkaa.

Nyt tämä kirjoitusblokki on saatava purettua. Aloitan vaikka kertomalla, että oikean käden tenniskyynärpää ja saman käden ranteeseen iskenyt jännetupin tulehdus saavat ihmisen aika pian turhautuneeksi sekopääksi.

Onneksi on kuitenkin kevät.

Paitsi ettei tällä kädellä tehdä istutustöitä puutarhassa, ei maalata taloa eikä ajeta pyörällä. Positiivisenä ihmisenä (!) muistan kyllä iloita siitä, että tällä kädellä ei myöskään pestä ikkunoita, imuroida, käännetä kompostia eikä haravoida.

P.s. Eiks vaan olekin hieno sivupohja?! Kyllä sitä väännettiinkin, vielä muutama pikku juttu vaatisi viilausta, mutta olkoon toistaiseksi.

Huono päivä. Kuopus joutui aamulla odottelemaan koulutaksia vesisateessa melkein puoli tuntia. Kun taksi käväisi tuossa pihassa nappaamassa tytön kyytiin, eka koulutunti oli ollut käynnissä jo viisi minuuttia eli veikkaisin tytön lopulta missanneen puolet oppitunnista.

Esikoiselta varastettiin koulussa liikuntatunnin aikana kenkä. Molemmat kengät vielä jotenkin tajuaisin, mutta yhden kengän pölliminen on ilkeän tempun lisäksi tyhmää. Saamme näemmä tutustua hiljalleen yläkoululaisten maailmaan.

En mennyt tenttiin. Ei kannata näillä tiedoilla. V*tuttaa, eikä voi edes syyttää ketään muuta. Tuplav*tutus.

Vähän helpottaa (tai aika paljonkin oikeastaan) toisen juuri päättyneen kurssin ajattelu. Sen töiden kanssa valvoin ja kirjoitin muutaman kerran läpi yön, revin hiuksia ja itkin verta. No en ihan verta itkenyt, mutta oli todella hilkulla etten jättänyt koko kurssia kesken, tunsin itseni tyhmäksi ja huonoksi.

Eka essee oli tuskaista kirjoitettavaa ja meni mielestäni ihan penkin alle, samoin toinen ja kolmas, mutta sitten se jotenkin vain loksahti kohdalleen.  Kirjoittaminen. Kaksi viimeistä esseetäkin toivat tukun harmaita hiuksia, mutta kirjoittaminen alkoi luistaa - ja vihdoin se myös näkyi arvosanassa, sain molemmista 4,5/5. Leijuin aika monta päivää luettuani tekstianalyyseistäni mm. tällaisia opettajan kommentteja: "Hieno teksti! Esität kirkkaasti olennaisen etkä hämmennä sitä millään harhapoluilla --> merkki terävästä ajattelusta ja syvästä ymmärryksestä." "Hieno, tarkkanäköinen analyysi, joka säilyttää reflektiivisen etäisyyden ja omaäänisyytensä!"

No nyt ei sitten enää v*tutakaan. Taidan mennä laittamaan perheelle ruokaa.

Edit:
Artikkelit tämän päivän (12.11.08) Länsiväylässä ja Hesarissa.

Kiirettä pitää niin ettei blogeja ehdi päivittää eikä kommentteihin vastata. Kiireestä voi syyttää sekä opiskelua että omaa sekaantumista yhteiskunnallisiin asioihin. No en ole mennyt aktiivisesti politiikkaan mukaan, vaikka sinne vähän tönitäänkin muutamalta suunnalta, ja luulen että jos järkeä yhtään hippusta päässä pysyy, en ikinä menekään. On tämä pienimuotoinen toimintakin niin stressaavaa ja aikaa vievää hommaa.

Ja koska juuri nyt päiviin ei juuri muuta mahdu, kiusaan teitäkin asialla, joka aikani on vienyt!

Niin kuin yleensä, tälläkin kertaa olen koululaisten asialla, sähköpostia on mennyt lukemattomiin osoitteesiin, adressilinkkiä levitetty sinne ja tänne, paperiadressia printattu ja jaettu satoja kappaleita. Jos auttaminen kiinnostaa, seuratkaa linkkiä adressiin.

Tämän minä vielä siedän, mutta ei tarvitsisi tulla enää yhtään kylmempää, eikä ainakaan lunta. Jos pitää valita kylmä+lumi tai sadetta maaliskuulle asti... jälkimmäinen voittaa 6-0.

Olen aina ollut hyvä organisoija ja suunnittelija, mutta nyt aivosähkökytkennöissäni taitaa olla jotain pahasti pielessä. Tällä viikolla aikataulut ovat pettäneet jos kaksi kertaa (ja on vasta torstai!) niin pahasti, että olen tehnyt luku- ja kirjoitushommia läpi yön. Maanantaiaamu koitti oikeasti niin, että en ollut ehtinyt ollenkaan nukkumaan, keskiviikkoon taas nousin kolmen tunnin unien jälkeen. Nyt käyn sitten lievästi sanottuna hitaalla, tuskin edes puoliteholla. Että turha vaatia ihan pian kovin ihmeellistä järjenjuoksua täältä suunnalta.

Saa nähdä kuinka pahasti tipahdan perjantaina, kun menen melkein heti luentojen perään (pikaisen naaman kampauksen ja vaatteiden vaihdon jälkeen) pienimuotoiseen hyväntekeväisyystilaisuuteen - kokkarit ja muotinäytös. Täytyy varmaan kiertää ilmaiset drinkit kaukaa tai löydän itseni aika pian pöydän alta. Yliväsymys ja viina eivät sovi yhteen, nimimerkillä kokeiltu on.

Mies on ollut yhtä kiireinen duuninsa ja jatko-opintojensa kanssa (no onneksi ne ovat sentään suurelta osalta sama asia, kiitos joustavan työnantajan), joten täällä on sekä huusholli että kakarat heitteillä ja hunningolla.


Ehtiskin lukea jossain välissä ihan vaan huvikseen ja mitä huvittaa - eikä vain mitä on pakko. Huokaus.

Mä olen ihan puhki. Olen juossut muutaman yhdistyksen/luottamustoimen kokouksissa eikä loppua näy. Viime viikolla oli yksi kokous, tällä kaksi, ensi viikolla kaksi, sitä seuraavalla kaksi, sitä seuraavalla taas yksi jne. Yhdessä siirryn puheenjohtajaksi vuoden vaihteessa, toisessa olen sitä jo neljättä vuotta, kolmannessa olen jäsensihteeri. Kokouksiin ja etenkin niiden valmisteluun menee ihan järjettömästi aikaa. En mä oikeasti valita, sillä homma on kivaa niin kauan kuin porukassa riittää intoa ja virtaa ja jengiä on tarpeeksi. Tällä hetkellä näin on. Se toinenkin puoli on kyllä koettu; ihmiset eivät vastaa viesteihin, ketään ei kiinnosta, kukaan ei viitsi tehdä mitään ja koko homma kärsii kuolonkankeudesta.

Mutta en mä noiden juttujen takia ole puhki. Tai välillisesti kyllä. Opiskelu on hieman kärsinyt näistä kokouskiireistä ja keskiviikkona väsäsin pitkälle yöhön erästä opiskelujuttua, joka piti palauttaa torstaina klo 12. Unta 2,5 tuntia, aamulla vielä muutaman tunnin duuni ja työn palautus vain 15 minuuttia myöhässä. Täytyy kyllä tunnustaa että hävettää ihan kybällä. Se mun tekstini on nimittäin huonoin ikinä! Ihan kauheaa skeidaa. Miehelle sanoin että käytän toisen sallituista poissaoloistani skippaamalla kokoontumiskerran, jolla ko. töitä käsitellään. Ei vaan pysty, tuli raja vastaan siinä kuinka paljon noloutta kestän kerrallaan.

Mies tulee tänään työmatkalta, huomenna tulee muurari heittämään hinta-arvion takan uudelleen muuraamisesta, sunnuntaina Turkuun kummipojan synttäreille. Eilen oli muuten illalla aika vinkeä olo kun unta oli pohjalla vain se pari tuntia, mies oli poissa ja täällä oli viitisen tuntia omien neljän lapsen lisäksi myös kuopuksen kavereita, kolme tokaluokkalaista tyttöä. Lapset lauloivat SingStaria ja pitivät muutenkin käsittämätöntä kikatus- ja kiljuntamekkalaa. Ja mua vaan nauratti vaikka tavallisesti iskisi hedari.

Tänään on lepopäivä, en tee yhtään mitään, mutta sitten pitää taas liimata kirja näppeihin ja tehdä jotain sen eteen, että ensi viikon teksti yltäisi joten kuten siedettävälle tasolle ja kehtaisin taas näyttää naamaani luennolla.

Kukkis, en ole vieläkään ehtinyt ajatella sitä musameemiä enkä lähettää niitä Christy Mooreja - mutta en ole unohtanut!

Kylläpä oli virkistävä perjantai, ja koska käytin kerrankin järkeäni ja siirryin jatkojen sijaan Weeruskasta suoraan kotiin, ei lauantaina ollut ollenkaan pää pipinä. Krapulassa olisikin ollut vähän heikkoa toteuttaa tyttärelle luvattu Lintsi-keikka. Sielläkin oli kivaa. Sunnuntaina en tehnyt mitään, eikä sekään ollut hassumpaa.

Laitetaan kaiken kivan päälle vielä erinomainen linkki:

Stephen Fry wishes happy birthday to GNU.

Blogimiittilinkkejä löytyy mm. Qimkiltä ja Sun äidiltäs.