On sitä vissiin onnistunut jotain järkevää iskostamaan noiden ipanoidensa päähän. Jokunen päivä sitten Kuopus tuli sisälle hihkumaan, että Kolmonen ajaa pyörällä ilman apupyöriä! Olimme mieheni kanssa ihmetyksestä soikeina, sillä Kolmoselta oli vasta otettu apupyörät pois, mutta ajamista ei oltu vielä harjoiteltu ollenkaan, siis ainakaan järkevästi aikuisen valvonnassa (tarkoittaa kieli vyön alla pyörän perässä juoksevaa, takapakkarissa roikkuvaa isää ottamassa koppia, kun harjoittelija väistämättä jossain vaiheessa menee nurin).

Oppiminen oli kuulemma tapahtunut hetkessä (tyttö on sentään jo seitsemän, tähän asti pyöräily ei vain ole kiinnostanut), ja kuulemma PIKKUsiskon, viisivuotiaan Kuopuksen neuvoilla. Kysyimme Kuopukselta miten hän oli siskoaan neuvonut.

- Emmä oikein osaa sanoa, silleen vaan.. Mä sanoin sille että pitää laittaa jalat äkkiä polkimille ja ruveta polkemaan, ja että sen pitää uskoa itseensä, niin sitten se onnistuu.

Ja niinhän se sitten onnistui. Ensimmäinen paha kaatuminenkin tuli vasta parin päivän kuluttua.